Artikkelit löytyvät eri välilehdiltä

keskiviikko 16. kesäkuuta 2021

Helsinki ei ymmärrä omia rantojaan.

Rantamuurit ovat hengenvaarallisia.


Melojia Hietalahden altaassa.


Olin SDP:n ehdokkaana Helsingin kunnanvaltuustoon.
Sain hienosti ääniä, en päässyt valtuustoon, mutta jatkan rantojemme puolustamista.

En ota ensiksi helpointa esimerkkiä, vaan kerron humalaisen kuolemasta.

Kaveri oli pikkutuneilla palaamassa kotiin ja horjahti mereen. Hän osasi kyllä uida, mutta kangistui, ennenkuin löysi rantamuurista kohtaa, josta olisi päässyt kiipeämään ylös. Lehdenjakaja löysi hänet aamulla hukkuneena.

Sivistyvaltioiden suurkaupungeissa on erilaisia ulokkeita uimarin pelastautua.

Olen itse ollut paikalla, kun koira livahti Hietalahden satama-altaaseen ohuelle jäälle. Omistaja meinasi hypätä koiran perään, mutta sain sen estettyä ja pyysin häntä houkuttelemaan koiran lähemmäs altaan junasiltaa. Koira tulikin lähelle ja siinä on kivetys alempana, josta sain napattua koiran turkista nostaen takasin kuivalle maalle.

Jos lapsi putoaa mereen, aikuinen tietysti hyppää perässä, mutta ihan vähällä kumpikaan ei pääse altaasta pois ilman ulkopuolista apua.

Tämä on pieni asia, joka harvoin on ongelma, mutta silloin kun se on, menee joltain henki.

Kuvittele, että voisit koirasi tai lapsesi kanssa turvallisesti tapsuttaa kesäisessä rantavedessä.

 

Tässä linkki Off Road Paddler -blogiini, jossa kommentoin Helsingin niemen rantoja melojan näkökulmasta.

Olin SDP:n ehdokkaana Helsingin kunnanvaltuustoon.
Sain hienosti ääniä, en päässyt valtuustoon, mutta jatkan rantojemme puolustamista.


Jos yhteistyö kiinnostaa, anna kuulua.


 

Haluan merellisen Helsingin takaisin

 

Merellinen Helsinki on muurattu umpeen

Haluan merellisen Helsingin takaisin


 Olin SDP:n ehdokkaana Helsingin kunnanvaltuustoon.
Sain hienosti ääniä, en päässyt valtuustoon, mutta jatkan rantojemme puolustamista.

Helsingin niemen rannoilla meren ja asukkaan välillä on joko korkea muuri tai isoja kiven lohkareita. Parhaimmillaan on muutama askelma, jotka loppuvat kesken.

Jos haluaisin kastella varpaani kesäisessä meressä, joutuisin menemään uimarannalle.

Sompasauna. Helsinkiläisten oma aktiivisuus loi paikan, jossa me kaupunkilaiset saimme saunoa hienossa yhteishengessä. Jos siinä olisi ollut pieni pätkä tavallista merenrantaa, niin Sompasauna olisi olut täydellinen.
Merihaassa Designsaunasta pitää laskeutua palotikkaita pitkin mereen. Muurit eivät ole inhimillisiä.

Muuri tai lohkareranta on helppo tehdä. Ihmisystävällinen ranta taas vaatii loivaakin loivempaa pengerrystä. Se tuntuu jostain syytä olevan mahdottomuus rakentaa.

Uusia asuinalueita esitellään kaupunkilaisille noin 200 metrin korkeudesta otetuilla kesäisillä kuvilla. Ei niin korkealta ranta erotu.

Kaivopuistossa on pätkä matalaa rantaa. Eiranrannassa on pieni hiekkaranta. Ei ihminen kaipaa sen kummempaa ratkaisua, että saa varpaansa veteen.

Olen ollut melojana mukana Koivusaaren kaavan kuulemisryhmässä. Olen siellä muistuttanut mahdollisuudesta päästä vesiltä rantaan ja rannalta veteen. Ajatus tuntui suunnittelijoille täysin uudelta. Onneksi sentään kirjoittivat ajatuksen muistiin.

Olin SDP:n ehdokkaana Helsingin kunnanvaltuustoon.
Sain hienosti ääniä, en päässyt valtuustoon, mutta jatkan rantojemme puolustamista.


Jos yhteistyö kiinnostaa, anna kuulua.

 

Talvista ympäristötaidetta


Olin SDP:n ehdokkaana Helsingin kunnanvaltuustoon.
Sain hienosti ääniä, en päässyt valtuustoon, mutta jatkan rantojemme puolustamista.

Kaupunki vainoaa veneiden talvisäilytysalueita. Säilytysalueisiin suhtaudutaan, kuin maapohja olisi hyödyttömässä käytössä. Talvitelakointi, syksyinen veneiden nostoi ylös paketointi sekä keväinen veneiden kunnostus on elävää rantaelämää jos mikä. Kesäisin kentät ovat helsinkiläisten vapaassa käytössä.

Tällaisille arjen alueille, puistot mukaanlukien, pitäsi antaa laskennallinen hinta, jolloin kaavoittaja ymmärtäisi, että tällaisilla alueilla on rahalla mitattava arvo. Voisi lähteä kaavoitetun maan tämänhetkisestä keskihinnasta noi 400 € /kerrosneliömetri. Moni alue jäisi tällä hintaa kaavoittamatta.

Onhan noi pressutetut veneet yhdenlaista ympäristötaidetta. Tulee mieleen maailmankuulu talojen ja jokien paketoija Christo. Linkki Christon sivuille

 

Olin SDP:n ehdokkaana Helsingin kunnanvaltuustoon.
Sain hienosti ääniä, en päässyt valtuustoon, mutta jatkan rantojemme puolustamista.


Jos yhteistyö kiinnostaa, anna kuulua.

Viistoistatuhatta näkymätöntä aikuisliikuntasuoritusta Helsingissä.

Olin SDP:n ehdokkaana Helsingin kunnanvaltuustoon.
Sain hienosti ääniä, en päässyt valtuustoon, mutta jatkan rantojemme puolustamista.
 

Helsingissä Seurasaaren vesillä meloo kolmen ison seuran porukkaa. Merimelojat ja Helsingin kanoottiklubi, molemmilla noin tuhat jäsentä ja Helsingin melojilla 500 jäsentä. Lisäksi tulevat vielä soutajat ja kirkkoveneet. 

Jos yksi harrastaja menee kesäaikana kerran viikossa vesille, tulee siitä 15 000 aikuisliikuntasuoritusta vuodessa.

Tämä on vain osatotuus. Me tosimelojat melomme Helsingin vesillä niin kauan kuin meri on auki. Toissavuonna pystyi melomaan vuoden ympäri. Itselläni tulee noin 70 melontakertaa vuodessa.

Ja tämä on vain Seurasaaren vesillä. Itä-Helsingissä on seuroja sielläkin, joten todellinen liikuntasuoritusten määrä on paljon suurempi.

Tähän aktiivisuuden määrään nähden Helsingin kaupunki suhtautuu melojiin nihkeästi. Seurojen kapasiteetti on jo vuosia ollut tapissa. 

Vajoissa ei ole tilaa lisätä kalustoa uusien jäsenten käyttöön. Kurssit täyttyvät keväällä parhaimmillaan tunneissa. Ihmiset haluavat aidosti päästä vesille ja siinä Helsingillä on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa.

Kahdella uusimmalla asuinalueella, Jätkäsaaressa ja Kalasatamassa ei ole minkäänlaista mahdollisuutta päästä vesille tai vesiltä pois. 

Kyse ei voi olla rahasta. Toivon, että melonta ei vaan ole tullut virkamiesten ja poliitikkojen mieleen. Meloja vilahtaa silloin tällöin maisemassa, mutta todellinen harrastajien määrä jää pimentoon.

Sairaanhoidon, koulujen ja liikenteen rinnalla tämä on pieni asia. Melonta ylläpitää terveyttä, yhteisöllisyyttä ja meloja on vesillä ollessa pois ruuhkauttamasta liikennettä.

Tämä on pieni asia, mutta sen vaikutukset ovat suuret. 

Olin SDP:n ehdokkaana Helsingin kunnanvaltuustoon.
Sain hienosti ääniä, en päässyt valtuustoon, mutta jatkan rantojemme puolustamista.


Jos yhteistyö kiinnostaa, anna kuulua.


Heraldisesti rampa Helsinki



 
Tein itselleni Helsinki-aiheisen
kannustuskuvion kuntavaaliin.


Tuota kehitellessä tuli mieleen, että miksi Helsinki teki vaakunakilvestä itselleen tunnuksen?

Vähän heraldiikkaan paneutumalla olisi selvinnyt, että vaakunakilpi on vain tunnuksen kehys. Niitä on tietysti eri arvoisia ja eri tavoin koristeltuja, mutta se on silti vaan kehys, niin kuin taulussa.

Vaakunalla on sanallinen määritelmä, jonka mukaan taiteilija voi piirtää vaakunan näkemättä sitä. Siis ei ole yhtä oikeaa kuvallista tulkintaa vaakunasta.

Sisäasiainministeriö on vahvistanut nyt käytössä olevan 4 vaakunan 30.8.1951. Vaakunan 5 selitys on:

 


”Sinisessä kentässä 6 kultainen vene uimassa hopeisella, aaltokoroisella tyviöllä; 7 veneen yläpuolella saatteena 8 kultakruunu.” 

Helsinki voisi käyttää laajemminkin vaakunaansa. Nyt se on ohjeistettu vain tiettyjen instanssien tunnukseksi. Vaakunana se ei ole hassumpi. Kuvaa lempeää, merellistä arkea.

Teetimme vaimoni Riitan kanssa meille porvarisvaakunan muutama vuosi sitten. Sen suunnitteli heraldikko Rea Anner ja se on Suomen Heraldisen Seuran rekisterissä vaakuna numero 1912. Vaakunaselitys kuuluu näin:

Sinisellä kilvellä palkittainen piikkinuija ja kaarikoroinen tyviö, molemmat hopeaa, nuijan piikit punaiset.
Pistokypärä. 
Kypäränpeite sininen, vuoripuoli hopeaa; lakipunos hopeaa ja sinistä. Kypäränkoristeena kolme strutsinsulkaa; 
hopea sininen ja hopea.


Se on aika korskea. Porvarisvaakunat tapaavat olla. Kaareva alaosa (kaarikoroinen tyviö) tulee sukunimestäni Mäkikylä. Se kylä on tuon mäen takana. Piikkiastalo kuvaa vuosikymmeniä kestänyttä suhdettamme, jossa ei ole vauhtia puuttunut. Riitan sukunimi on ruotsinvallan aikanen Skytt, ampuja, laukaus. Astalon piikit tulevat terävistä laukauksista. Siis ei heraldiikka ole niin vakavaa, tarinoiden hienoja kuvituksia.

 

Jos sinulle heräsi ajatuksia tai kysymyksiä, lähetä
minulle luottamuksella kommentti. Julkaisen viestisi, jos niin haluat.
Postausasetukset Tunnisteet Ei vastaavia ehdotuksia Julkaistu 14.6.2021 12.30 Pysyvä linkki Sijainti Asetukset Postaus: Muokkaus

Melonta on hyvää oppia valtuustotyöskentelyyn.

 Management by paddling.

Olen kehitellyt johtamisteoriaa, jossa sovelletaan melontaa.


 Olin SDP:n ehdokkaana Helsingin kunnanvaltuustoon.
Sain hienosti ääniä, en päässyt valtuustoon, mutta jatkan rantojemme puolustamista.

Jokaiselle retkelle tai vaan jopa iltamelonnalle, pitää olla suunnitelma. Voin lähteä vesille spontaanisti, mutta silti aina harkiten. 

Toimi suunnitelmallisesti.

Kun iltamelonta tulee mieleen, katson kotini ikkunasta ulos. Jos pihan puiden oksat heiluvat, tiedän, että merellä tuulee. Jos runko huojuu tai lehdet kääntyvät ylösalaisin, niin tuulee liikaa ja en lähde. 

Varmista, onko ajoitus oikein.

Kun joku päätös tulee mieleen, pitää ensin katsoa, onko se mahdollista toteuttaa nyt vai odottaa parempi vaihtoehto.

Mitä pidemmälle retkelle olen lähdössä, sitä aikaisemmassa vaiheessa alan suunnitella ja varustautua. Jo viikonlopun pituiselle retkelle teen listan mukaan otettavista varusteista. Säätä alan seurata heti, kun luotettavat ennusteet vaan alkavat näkyä. 

Mitä isompi hanke, sitä laajempi pohjatyö.

Onko retki minun retkeni? Tai sen porukan, jonka kanssa olen lähdössä. Sopiiko kanoottini tälle retkelle? Onko telttani riittävä? Entä muut varusteet? Onko koko porukka riittävän kokenutta tälle retkelle? Kuka toimii johtajana vesillä ja kuka toimii johtajana maissa? Kuka huolehtii kartan lukemisesta? Kuka seuraa säätä? 

Onko hankkeen henkinen ekologia kunnossa ja hallinnassa?

Kun sitten olen koskessa, niin katson vuoroin lähelle ja vuoroin kauas. Tulkitsen virtaa ja haen sopivaa reittiä. Huolehdin, että kanootin nopeus on olosuhteisiin nähden oikea. Joskus pitää mennä hetki lujaa, mutta koskessa usein riittää jarruttelu. Silloin saa enemmän aikaa reagoina edestä tuleviin yllätyksiin.

Poliittinen hallinto tuntuu olevan aika samanlaista. Pitää hyvissä ajoin päättää, miten toimitaan. Ja kun tilanne on päällä, pitää olla valppaana ja seurata tilannetta lähellä ja vähän kauempaa.


Olin SDP:n ehdokkaana Helsingin kunnanvaltuustoon.
Sain hienosti ääniä, en päässyt valtuustoon, mutta jatkan rantojemme puolustamista.


Jos yhteistyö kiinnostaa, anna kuulua.
 

Avomeripurjehtija on hyvä kaupunginvaltuutettu.

 

Avomeripurjehtija
on hyvä kaupunginvaltuutettu.

Olin SDP:n ehdokkaana Helsingin kunnanvaltuustoon.
Sain hienosti ääniä, en päässyt valtuustoon, mutta jatkan rantojemme puolustamista.

Suunnittelen jokaisen purjehduksen huolella etukäteen. Tutustun merialueisiin ja vallitseviin säihin. Hankin tarvittavat merikortit ja muut varusteet, että voin suunnistaa, minne olen menossa.

Mitoitan matkan aikana tarvittavan ruuan ja ennen kaikkea veden. Huolehdin, että ruoka ja vesi on pakattu niin, että ne säilyvät. Ja oleellista on tehdä koko matkan kattava budjetti. Rahojen pitää riittää takaisin kotiin. 

Veneessä pitää olla vakuutus, joka on voimassa niillä vesialueilla, jonne olen menossa. Turvavarusteiden pitää olla kunnossa, apukone huollettu ja sähkölaitteet toimivat.

Ja merellä pidän huolella lokikirjaa. Kirjaan ylös kahden tunnin välein sijainnin, aluksen nopeuden ja kulkusuunnan, ilmanpaineen, lämpötilan ja akkujen jännitteen. Lokikirjaa pidän lyijykynällä, en sen takia, että voisin tehdä jälkeenpäin muutoksia kirjauksiini. Lyijykynällä kirjoitettu teksti säilyy lukukelpoisena, vaikka lokikirja joutuisi veden alle.

Lokikirjan pidossa on yksi lisäbonus. Jos vahdissa tulee mieleen jättää merkintä väliin, alkaa valppaus herpaantua.

Purjehtiminen on pitkä lista pieniä asioita, jotka pitää tehdä etukäteen valmiiksi, vaikka se tuntuisi kuinka tylsältä.

Varsinainen purjehdus on se näkyvä jäävuoren huippu ja elämys, joka pyyhkii pois kaiken sen etukäteen tehdyn, joka varmisti purjehduksen onnistumisen

Valtuutetun toimi on hyvin samanlaista. Satoja sivuja paperia, joka pitää sisäistää, ennen kuin voi sanoa mielipiteensä asiasta tai voi rehellisin mielin äänestää asiasta. Ja tietysti pitää pysyä valppaana.

 

Olin SDP:n ehdokkaana Helsingin kunnanvaltuustoon.
Sain hienosti ääniä, en päässyt valtuustoon, mutta jatkan rantojemme puolustamista.


Jos yhteistyö kiinnostaa, anna kuulua.
 

 

>

Yrittäjän on hyvä olla Demari, kuluttajan on hyvä olla Demari


Olin SDP:n ehdokkaana Helsingin kunnanvaltuustoon.
Sain hienosti ääniä, en päässyt valtuustoon, mutta jatkan rantojemme puolustamista.

Tämä vanha SDP:n logo on hieno. Yrittäjänä tunnistan tuosta myllärin, joka jauhaa Suomelle leipää. Uskon, että SDP on hyvä tuki pienyrittäjille. Helsingin elämä syntyy pienistä yrityksistä. Pienet yritykset ovat sitkeähenkisiä. Omistaja voi jättää oman palkkansa nostamatta ja kohta taas mennään kohti parempaa aikaa.

Tässä meidän helsinkiläisten, jotka rahoja käytämme, meidän pitää olla huolellisia. Meidän pitää juoda se kahvi tai kalja paikallisessa kuppilassa. Kun ostamme kahvin Starbucksista tai purilaisen Mäkkäriltä, niin rahoitamme amerikan rikkaita. Sen sijaan että paikallinen yrittäjä voisi maksaa tyttärensä tanssitunnit.

Olen asunut Helsingin niemellä liki koko ikäni. Olen ollut pitkään kahden keskustan taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana. Siinä puuhassa olen tottunut avaamaan suuni niin kokouksissa kuin kohdatessani Helsingin virkamiehiä.

Jos saan vähän ääniä, ne tukevat puoluetta ja pulinat pois. Jos saan reilusti ääniä, äänesi tukee minua ja sitten vasta pulina alkaa. Nyt kun kerran olen päättänyt aloittaa politiikassa, en osaa tarjota tyhjiä lupauksia, mutta voin taata, että minun kauttani valtuusto saa aimo annoksen tervettä järkeä. 

 

Olin SDP:n ehdokkaana Helsingin kunnanvaltuustoon.
Sain hienosti ääniä, en päässyt valtuustoon, mutta jatkan rantojemme puolustamista.


Jos yhteistyö kiinnostaa, anna kuulua.